Kokemuksia kummiudesta 

 
 Pirkko ja Pekka Kantolan kertomana 

 Varpu 10 vuotta kummina 

Minulta on usein kysytty: "Miksi otit kummilapsen?". Alkujaan kipinä avustustyöstä Afrikassa lähti Längelmäen rippikoululeiriltä v. 1964. Päiväkumpu on Suomen Lähetysseuran kurssi- ja leirikeskus. Isosena meidän tuvassa oli ”Meme-Maija” eli Maija Kantele. Hän oli tehnyt elämäntyönsä Namibiassa, tupammekin oli nimeltään Ambomaa.

 

Muistan, kun pari vuotta myöhemmin mainitsin isälleni haluavani lähteä avustustyöhön Afrikkaan. No, isän mielestä tarpeellisempi olisi hankkia itselle ammatti ja työpaikka. Elämä haukkasi pyörteisiinsä sen jälkeen ja Afrikka unohtui, mutta ei kokonaan. Muistan kyselleeni iltarukouksissani ohjausta, mihinkä tämän jälkeen. Elämä antoi mahdollisuuden lähteä kauemmaksi, koska minua kiehtoi uudet maat ja kulttuurit. Mutta mihin?

 

Olin käymässä tyttäreni luona, hän heitti tuoreen Aamulehden eteeni ja sanoi, tuossa Gambiasta, luepa se. Mairesta oli tehty juttua, hän oli viettämässä kesää Suomessa. Se oli sitten siinä, se minun pyytämäni tehtävä. Otin yhteyttä yhdistykseen, soitin Kirstille. Sovittiin, että otan tytön. Hän lähetti kuvan Mariamasta, esikoulua käyvästä pienestä suloisesta lapsosesta.

 

Sen jälkeen alkoi lennot Gambiaan. Minulla oli mahdollisuus jäädä sinne useiksi kuukausiksi kerrallaan, olinhan jäänyt eläkkeelle. Tapasin Mariaman perhettä, käytin heitä meren rannassa uimassa, otin Mariaman yöksi luokseni muutaman kerran. Vein täältä tuliaisia koko perheelle. Myötätuntoni oli perheen äidissä. Hänen taakkaansa halusin keventää. Hän oli saanut juuri yhdennentoista lapsensa ja oli heikossa kunnossa synnytyksen jälkeen. Annoin hänelle vitamiineja ja terveellistä ruokaa.

 

Mariama on nyt kahdeksannella luokalla koulussa. Lapsosesta

on kasvanut nuori neiti. Toivottavasti hänen tulevaisuutensa on

valoisampi koulutuksen myötä. En olisi uskonut, että minkälaisen

pienen elämän koen siellä maassa, kun ensimmäisen kerran

sinne lensin. En tiennyt Afrikasta muuta kuin sen, että ihonväri vaihtuu.

 

Jos koet, että sinulla olisi vielä annettavaa jollekin, ryhdy kummiksi.

Uskon, että kokemus antaa sinulle rakkauden ja

tarpeellisuuden tuntua pitkäksi aikaa.

 

6. kesäkuuta 2022

Varpu Luomala

Gambia 11.3.2016.JPG

 Elinan ja Pauliinan kummikertomus 

Kuulin Gambian lapsista Rantasen Kirstiltä, Kikalta, entiseltä koulukaveriltani luokkakokouksessa v. 2009. Kiinnostuin kummiudesta ja luotettavan sekä aidon tuntuisesta toiminnasta. Tuntui tärkeältä osallistua edes yhden lapsen tulevaisuuden tukemiseen. Houkuttelin tyttäreni Pauliinan mukaan ja yhdessä saimme kummilapseksemme ihanan Morron samana vuonna.

Me lähdimme siis mukaan Morro-pojan kummiksi, koska halusimme antaa hänelle mahdollisuuden käydä koulua ja mahdollistaa siten hänelle hyvä ja turvallinen tulevaisuus. Kummiuden kautta olemme saaneet olla mukana hänen elämässään jo 13 vuoden ajan, lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen. Olemme seuranneet hänen koulumenestystään, kuulleet hänen haaveistaan tulla lääkäriksi tai jalkapalloilijaksi, sekä myötäeläneet elämän erilaisissa tilanteissa. Morro oli 7-vuotias, kun hänestä tuli kummilapsemme. Hän asui isoäitinsä luona, joka kasvatti nuoresta pojasta hyväkäytöksisen, ystävällisen ja empaattisen nuoren. Saimme säännöllisin väliajoin kuulla Morron kuulumisia MMK:n kautta. Oli hienoa kuulla hänen
koulunkäynnistään, perheenjäsenistään ja harrastuksistaan. Saimme myös valokuvia hänestä, sekä hänen itse kirjoittamiaan kirjeitä ja piirtämiään piirustuksia.

Jouluisin ja syntymäpäivisin lähetimme nuorelle Morrolle pieniä paketteja, joissa saattoi olla muutama vaate, hygieniatarvikkeita, piirustusvälineitä ja tarroja. Iän karttuessa Morro sai meiltä joitakin Ison Pojan tavaroita esim. kengät. Morro lähetti meille aina iloiset ja onnentäyteiset kiitokset, mikä lisäsi meidän paketinlähettäjän iloamme täällä Suomessa.
Morro valmistui peruskoulusta 2021, jonka jälkeen hän aloitti opiskelun Taloushallinnon ja laskentatoimen laitoksella, Johtamisen kehittämisinstituutissa. Ammattihaave vaihtui, mutta rakas jalkapalloharrastus jäi. Olemme mukana tukemassa hänen opiskeluaan, mikä tuo meille paljon iloa. Pidämme säännöllisesti yhteyttä videopuheluin ja tekstiviestein, ja
Morrolle on tärkeää kertoa meille kuulumisistaan ja lähettää valokuvia koulusta ja harrastuksistaan. Kummius on tuonut meille valtavan paljon iloa ja onnea ja tunteen siitä, että olemme saaneet vaikuttaa merkityksellisellä tavalla kummilapsemme elämään.

Elina ja Pauliina Lahtinen

Näyttökuva 2022-06-15 095446.png
Näyttökuva 2022-06-15 095843.png

Isoäiti ja Morro, 2012

Morro ja Kikka, 2022

 Heli Ojaniemi Busumbalassa 

Kannustus antaa unelmille siivet

Muutaman Gambian-reissun tehtyäni olen pannut merkille, että gambialaisilla on
tarkka silmä. Vaikka he näkisivät muualta tulleen vain ohimennen, he ehtivät
salamannopeasti lukea ihmistä, panna merkille asioita ja tehdä johtopäätöksiä.
Kun he seuraavan kerran tulevat vastaan, he muistavat sanattomankin
ensikohtaamisen ikään kuin olisimme vanhoja tuttuja.

Astun ulos täpötäydestä gele-gele-pikkubussista, ja korviini kantautuu heti “How are you?”.
Ja kun vastaan “Fine, thank you.”, se ei riitä. Paikallinen annostelee pari tarkentavaa
lisäkysymystä: “You’re fine?” ja sen päälle “You’re okay?” ja tietenkin vielä: ”How’s family?”
Keskustelu voisi rönsyillä tästä eteenpäin, mutta pistän jutun poikki, sillä minulla on
määränpää.


Askellan Busumbalan kylän pölyistä sivukujaa päättäväisesti eteenpäin. Kivimuurin takana on MMK Nursery school, ja kuulen pihalta tutuksi tulleiden muksujen äänet. Avaan kitisevän rautaportin, ja samassa liuta lapsia juoksee luokseni. Joka ikiseen sormeeni tarttuu hikinen käsi. Kirkkaat katseet luotaavat suoraan silmiini ja luottavat varauksetta. "Mitäs hauskaa tänään tehdään?" heidän ilmeensä kysyy. "Let´s sing!" sanon, ja saman tien ilmoille raikuu Vaarilla on saari, se oma saari on.

Luokassa muksut tekevät antamani kirjoitus- tai piirustustehtävät kieli keskellä suuta ja liittyvät innokkaina yhteisiin puuhiin. Ja ai että, he osaavat heimokielen lisäksi jo englantiakin. Ja jo viisivuotiaana he taitavat tapaamisen, laulut ja tanssit.  Laskevat yhteen ja vähentävät, tietävät aakkoset, värit, vuodenajat ja vastakohdat, päivät, viikot ja kuukaudet. Ja joka aiheesta osaavat laulun ja siihen liittyvän opetuksen. Nämä taidot heillä olisi jäänyt oppimatta, elleivät he kävisi MMK Nursery schoolia. eli suomalaisten perustumaa esikoulua. 

Kun ruokatunti tulee, kiljuvat vatsat saavat keittäjän valmistaman lämpimän aterian. Ruuan, juoman ja hampaanpesun päälle leikitään yhdessä pihalla. Eikä minun tarvitse kuin kerran vinkata tanssin suuntaan, niin heti yksi lapsista hakee rummun virkaa toimittavan kanisterin, nappaa jostain oksan, pari ja kuorii niistä esiin rumpupalikat. Niin ovat juhlat pystyssä, ja jokainen tenava tempaisee vuorollaan näyttävän tanssisoolon.

Näihin tunnelmiin palaan, kun muistelen vapaaehtoistyötäni Gambiassa vuosina 2011, 2014, 2017 ja 2020. Samalla ajattelen MMK:n kautta löytämääni kummilasta, jonka koulutusta olen tukenut vuodesta 2011. Alussa kuusivuotias Isatou oli ikään kuin lukiossa ja kävi ankaraa kamppailua ujoutensa kanssa. Aloin lähettää lapselle kannustavia kirjeitä, ja annoin joskus hänen äidilleen rahaa riisisäkin ostoon. Aina, kun kävin maassa, tapasin tyttöä ja hänen perhettään. Kohtaamisissamme oli paljon iloa.

Kun useita kouluvuosia oli kulunut, tiedustelin tytön unelma-ammattia. Hän vastasi "Minister of Education!".

Heli Ojaniemi

 

Helin kuva_Busumbalan lapsia.jpg
Kummitilinumero on FI64 5734 7520 0335 12, jokaisella kummilapsella on oma viitenumero.