Juttunurkka

Kaunista silmille ja korville 26.4. 2010

Sekä näkö- että kuuloaisti saivat yhtäläisesti nautintoa Pikkupalatsissa järjestetyssä Merikanto-konsertissa, jossa esiintyivät mezzosopraano Mirja Rantanen, 40-vuotista taiteilijantaivaltaan juhlinut baritoni Reino Turunen säestäjänään Marjatta Hannula.

Marjatta Hannula (vas.), Mirja Rantanen ja Reino Turunen palkitsivat yleisön ylimääräisellä esityksellä.

Huolella ja alkuperäistä asua ja jokaista yksityiskohtaa kunnioittaen entisöity Pikkupalatsi on Tampereen pieni helmi - oli sanonta kuinka kliseinen tahansa. Kun sen täyttää kaunis musiikki, ei ole ihme, että konsertin liput myytiin hetkessä loppuun.

Musiikkinautinnon lisäksi yleisö sai elävän ja kiinnostavan tietopaketin Pikkupalatsin historiasta ja entisöintityön vaiheista.

’Rannalle’ jääneiden ei tarvitse kuitenkaan surra. Konsertti toteutetaan uudestaan Helatorstaina.

Maarit Kosmaa

Matkamuistoja klinikalta ja meren ääreltä 9.5.2010

Lukutaitoa ei kukaan voi ottaa sen oppineelta pois. Laskutaidon omaksunutta ei petetä kaupoissa. Siinä perusresepti parempaan elämänhallintaan.

Ja lapset ovat lapsia kaikkialla, innostuvia, vastaanottavaisia ja opinhaluisia. Niin kuin esimerkiksi Buba, kunhan ongelma ensin selvitettiin.

11-vuotias Buba istui kerholuokassa arkana ja syrjäänvetäytyvänä eikä selvästikään aina ymmärtänyt, mitä ympärillä tapahtui. Lopulta selvisi, että Buba ei nähnyt juuri mitään. Muutaman vuoden takainen malaria oli vaurioittanut näkökykyä.

Paikallisen virkamiehen myötävaikutuksella Buba pääsi tutkimuksiin silmäklinikalle. Jo automatka toiselle paikkakunnalle oli Buballe käsittämätön elämys, jännittävä ja pelottava. Vastaan tuli vieraita ihmisiä ja Buban mittapuun mukaan hienoja, suuria huoneita, kummallisia laitteita ja taulu, josta piti katsoa erikokoisia E-kirjaimia.

Klinikalla käynti automatkoineen, valkotakkisine lääkäreineen ja kummallisine laitteineen oli mahdollisimman kaukana kotikylän arjesta. Kyllä se pelottaa isompaakin miestä...

Sitten saatiin diagnoosi: ’lazy eye’, laiska silmä.

Kului muutamia päiviä ja sitten Buba sai sovittaa päähänsä silmälasit. Muiden lasten virnuilu sammui kiistämättömään faktaan: Buba on kylän ensimmäinen poika, jolla on silmälasit! Ei mikään vähäinen juttu.

Kylän ensimmäinen poika, jolla on silmälasit!

Nyt Buba näkee ja voi oppia lukemaan ja laskemaan.

Siinä tapahtumien aikaan Busumbalassa vapaaehtoistyössä olleen Ulla Pyysalon paras matkamuisto.

Käsityökurssi alkoi neulaan tutustumalla

Ritva Yli-Öyrälle pala Gambiaa saapui Ullan mukana: Busumbalan käsityökurssilaisten opettajalleen ompelemiin kanavatöihin oli tallentunut ominaishaju, joka on säilynyt muistoissa viime marraskuisesta matkasta lähtien.

Se on sekoitus mausteiden, maaperän ja naisten käyttämän pyykkipulverin - koko gambialaisen elämänmuodon - moninaisia sävyjä.

Se palauttaa mieleen myös hienon, koko ajan ilmassa leijuvan hiekan.

- Hiekka tulee Saharasta tuulten mukana ja se pyörii auton renkaiden alla samalla lailla kuin kevyt pakkaslumi.

Ensimmäiselle käsityökurssille Busumbalan naiset olivat valinneet joukostaan oppilaiksi Lalan, Kaddyn, Maman ja Sallyn. Liikkeelle lähdettiin todella alusta, sillä neulat ja sakset – muista käsityötarvikkeista puhumattakaan - olivat kurssilaisten käsissä ensimmäistä kertaa. Lukutaidon puuttuminen edellytti ohjeiden piirtämistä pahvitauluille.

Ompelukurssilaiset lähettivät opettajalleen Ritvalle tuliaisiksi valmistamiaan kanavatöitä.

- Naiset ovat koko ajan kiinni töissään. Tavallisen arjen pyörittäminen on heille kokopäivätyötä. Heillä on paljon lapsia, ruuan etsintään menee päivittäin runsaasti aikaa eikä perjantainen lepopäivä ole lepopäivä naisille.

Matka meren rantaan

Marjatta Muilun toinen Gambian matka ajoittui alkuvuoteen eikä päällimmäistä muistoa tarvitse hänenkään kauaa miettiä.

Busumbala sijaitsee noin 10 kilometrin päässä meren rannasta. Meille se ei ole pitkä matka, mutta kyläläisille tavoittamaton määränpää. Äidit ja lapset eivät olleet koskaan nähneet merta. Kunnes lähdettiin retkelle.

Ensin rantaleikit, sitten vesileikit, joihin uskaltautuminen vaati vähän kuivaharjoittelua.

Ensituntumaa vesielementtiin on turvallista hankkia yhdessä.

- Rannalle päästyämme riemu oli aivan käsittämätöntä. Kun kotikylässä näkee vain vastapäisen talon savitiiliseiniä, hiekkakujia ja joskus kuravelliä, suuren veden näkeminen oli valtava elämys. Lapset leikkivät matalassa rantavedessä ja äiditkin innostuivat kahlaamaan, Marjatta muistelee.

Pistetäänpä välillä tanssiksi.

Vaikka enemmistön elämä on Gambiassa aineellisesti vaatimatonta ja toimeentulo niukkaa, Marjatan muistoissa ovat päällimmäisenä ihmisten iloisuus ja ystävällisyys, jolla he ottivat vieraat vastaan kodeissaan.

- Missään en myöskään pelännyt, vaan tunsin oloni koko ajan turvalliseksi.

Ja vaikka yhteistä kieltä ei ollut, asiat sujuivat: pienet nyrkit mukin muotoon päällekkäin ja asia oli selvä, janotti ja mentiin yhdessä poikkeamaan vesiastialla.

Maarit Kosmaa

Mangot säilykkeiksi ja tontti kasvimaiksi 30.4.2010

Kun kolme suomalaisnaista kertaa joukolla Gambian kokemuksiaan, lasten kouluttamisen lisäksi palataan moneen kertaan naisten asemaan ja valistukseen, jota he tarvitsevat esimerkiksi ravintoasioista ja terveydenhoidosta, mm. perushygieniasta.

Vuosikymmenten saatossa on kadonnut tieto vanhoista, kuivuutta kestävistä viljelykasveista, jotka ottivat kosteuden yöilmasta eikä kastelemiseen tarvinnut käyttää vähiä vesivaroja.

Nykyään vettä kuluu valtavasti riisin ja valkoisen viljan viljelemiseen. Ja koska ihmiset eivät ole perillä ravintoarvoista, he kuorivat riisin.

Busumbala on kaupunkimainen yhteisö, jossa asuintalot sijaitsevat korttelipihan, compoundin, ympärillä.

Miesten perinteisiin tehtäviin on kuulunut mm. metsästys, mutta kaupunkiyhteisössä siihen ei ole mahdollisuuksia. Villieläimet on myös paljolti tapettu. Ritva Yli-Öyrä muistaa nähneensä matkallaan vain yhden oravan.

Busumbalan kerhotalon ympärillä on 6.000 neliön tontti, jolla kasvaa runsaasti mangopuita. Hedelmät on vastaisuudessa tarkoitus säilöä, jotta ruokavalioon saataisiin monipuolisuutta. Toukokuun lopulla perille saapuvassa laivakontissa on mm. mehumaijoja, Atamonia ja hillosokeria, joiden avulla päästään alkuun.

Kerhotalon ympärillä on n. 6.000 neliön tontti, jonka varalle on paljon suunnitelmia: mangosadon jalostaminen mehuksi ja hilloksi, perheille kasvimaita, joita puutarhuri on jo alkanut muokata. Jonain päivänä tontilla kasvatetaan myös helmikanoja.

Kerhotalolle on myös palkattu puutarhuri muokkaamaan kasvimaita kyläläisten käyttöön. Tilaa on niin maapähkinän, kassawan, makeiden perunoiden kuin vesimelonien viljelemiseen. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös siementen kylväminen ja kasvimaiden valvonta.

Ensisijainen tavoite on saada lapsille ravintoa, tulevaisuudessa tuotteita toivottavasti riittää myytäväksikin. Suunnitelmissa on myös kompostoinnin ja viljelyn opettaminen kyläläisille.

Hedelmillä saadaan monipuolisuutta ruokavalioon, joka nykyisellään perustuu valkoiseen riisiin.

Gambiassa ei ole myöskään luonnonrikkauksia. Työtä tarjoaa yksi maapähkinätehdas, 1-2 miehen käsityöverstaat ja hotellit. Sekä miehiä että naisia näkee myös torimyyjinä. Yksi ansaitsemismahdollisuus olisi kalastaminen, mutta sitä vaikeuttaa ulkomaalaisten rannikolla harrastama ryöstökalastus.

Tulevaisuuden suunnitteleminen on vaikeaa oloissa, joissa ei tiedä, onko seuraavana päivänä työtä.

Maarit Kosmaa

Kontti lähti kohti Gambiaa 30.4.2010

Kun huhtikuun puolessa välissä Suomesta kohti Gambiaa lähtenyt laivakontti saapuu toukokuussa perille, sen järeät ovet avaava näkee ensimmäiseksi suurella lavalla varustetun pakettiauton.

Lähempi tarkastelu osoittaa, että auton lava, alunen ja kontin jokainen neliösenttimetri on pakattu täyteen mehumaijoja ja Atamonia, kattiloita, työkaluja, puutavaraa, vaatteita, sairaalatarvikkeita ja pyörätuoleja, patjoja, huopia, vaatteita, jalkineita, aurinkovarjoja, tuoleja, pöytiä, koulutarvikkeita, puurohiutaleita, leluja, kynttilöitä...

Lea Järvinen ja Marjatta Muilu pakkasivat mukaan myös pyörätuoleja ja monenlaisia sairaalatarvikkeita.

Mukaan mahtui myös kymmeniä laatikoita erilaisia tekstiilejä, joita Busumbalan ompelukoulutusta saaneet naiset voivat hyödyntää esimerkiksi kassien valmistamiseen, kunhan taidot karttuvat.

Lahjoituksina saatuja tarvikkeita luetteloitiin ja pakattiin talkoovoimin Toijalassa sijaitsevan Teriskodin varastoissa vuodenvaihteen molemmin puolin suomalaisella huolellisuudella. Tavarat laskettiin yksin kappalein ja määrät merkittiin tarkasti tarralappuihin laatikoiden kylkiin, jotta matka ei pysähtyisi epätarkkoihin tietoihin.

Kenenkähän avuksi päätyy Marjatta Muilun pitelemä vasara? Ulla Pyysalo kirjaa ylös isot ja pienet lahjoitukset.

Kontti valmiina matkaan. Täältä tullaan Gambia!

Jos Teriskodin miesten kontin pakkaamiseen rutinoituneet kädet ja tilaa arvioivat silmät eivät olisi olleet auttamassa, voi hyvin olla, että nostelisimme vieläkin laatikoita sisään ja ulos – mikäli olisimme jaksaneet.

Maarit Kosmaa