Juttunurkka
Konttitavarat jakoon – Kyläluudat tien päällä 6.10.2011
Koulujen alkua odotellessaan tarttui MMK:n Gambian-talkooväki syyskuun lopulla tuumasta toimeen ja pakkasi pakettiauton täyteen Suomesta saatua avustustavaraa.”Road trip” kohti Gambiajoen pohjoisrannan pikkukyliä sai alkaa. Brufutin päässä lastatut konttien kätköt koostuivat paitsi side- ja sairaalavarusteista, myös naisten, miesten, lasten ja vauvojen vaatteista sekä kaikenikäisten kengistä ja pikkulasten leluista. Tunnelmaamme ei latistanut neljään tuntiin venynyt lautanodotus Banjulin satamassa eikä vaativa kelikään, joka vaihteli paahtavasta helteestä kaatosateeseen.
Barraan vihdoin päästyämme aloimme ajella hurisutella kohti itää – kyliin, joissa sähköstä ei ole tietoakaan ja joissa compound-pihapiirien asumukset ovat palmunlehväkatteisia savimajoja. Näiden kyläyhteisöjen pihoissa tepsuttivat sulassa sovussa niin kanat, vuohet ja lehmät kuin kaikenkokoiset kersatkin.
Ensimmäinen etappimme oli kuitenkin Farafennin yleissairaala eli A.F.P.R.C. General Hospital Farafenni, joka vastaa Gambiajoen pohjoisrannan sairaalapalveluista. Näimme omin silmin, kuinka moni tuon sairaalan potilaista taivalsi sairaalamatkansa apostolinkyydillä pitkienkin taipaleiden päästä. Sairaalan henkilökunta oli iloisesti yllättynyt visiitistämme sekä isoista sidesäkeistä ja tuhdista laatikollisesta sairaalavaatteita.
Apulaisjohtajan hyvästeltyämme vierailimme viidessä eri kylässä jakamassa konttien kätköjä. Etsimme tarkoituksella syrjäisiä kyläyhteisöjä, joissa oli mahdollisuus antaa jokikiselle jotain suoraan käteen.
Paikan päälle parkkeerattuamme avasimme säkit, eikä hetkeäkään kun viidakkorumpu täytti pihapiirin. Eri suunnista ilmaantui kaiken ikäisiä ja kokoisia naisia, miehiä ja lapsia – kyläpäälliköstä pieninpään sylivauvaan. Silmään jäi kuva eräästäkin naisesta, joka riensi paikalle suoraan viljapellolta – toisessa kainalossaan viidakkoveitsi, toisessa vauva! Selvästikin olimme harvinaisia ja toivottuja vieraita noissa syrjäkylissä.
Kerr Korsa, Banjulinding, Bantanto ja Ngau Kunda sekä Kunjo olivat nimeltään nuo Gambiajoen pohjoisrannan vierailukohteet. Kullekin paikkakunnalle saavuttuamme yritimme aina parhaamme mukaan saada porukan jonoon ja järjestykseen voidaksemme jollakin lailla järkevästi ja tasapuolisesti jakaa tavaraa. Aina jonkin aikaa juttu toimikin, mutta tunnelman sähköistyttyä ylikierroksille ja kaikkien ilmiselvästi saatua jotakin siirryimme hikeä pyyhkien pakettiautoon ja jatkoimme kohti seuraavaa kylää.
Aina lähtiessämme väkijoukko jäi hämmästyneinä ja iloisina meille vilkuttamaan, ja lapset saattoivat meidät juosten matkaan. Ja tyhjenihän se ääriään myöten lastattu pakumme peräkontti ja kattotelinekin vihdoin! Ja tilalle saatiin kuin saatiinkin hankittua taas jotain Suomen myyjäisissä myytävää...
Matkasta jäi mukavat muistot. Ihmisten ohella teimme tuttavuutta myös afrikkalaiseen eläinkantaan: kerran ajotien ylitti jopa mangustilauma. Toivottavasti tulevakin talvi tuo Suomesta kontin täydeltä tavaraa gambialaiskylien avuksi!
A.F.P.R.C. General Hospital Farafennin apulaisjohtaja Kebba Manneh (keskellä, Maire Martikaisen ja Peter ”Pita” Mendyn kättelyssä) kiitti MMK:n talkooväkeä yllätysvierailusta.
Jännittynyttä jononmuodostusta ennen h-hetkeä.
Kyllä kelpaa, kun on uudet kuteet. A báraka baka – thank you very much!
Kyläyhteisöjen tunnelma nousi hetkessä huippuun, kun MMK:n avustuspartio tyhjensi tavarakätköjään.
Sadekausi tuo vihreyden Gambiaan 10.9.2011
Saapuminen Gambian kamaralle näin syyskuun alkupuolella sai hieraisemaan silmiä. Onko tämä tosiaan se sama maa, jonne tulimme Maailma, Me Kaikki -yhdistyksen kummimatkalle helmikuussa? Suomen talvesta saapuessamme Gambian maisemaa kun tuolloin väritti keltainen - nyt se on kauttaaltaan vihreä! Sitä se sadekausi teettää.
Vaikkakin sadekausi välillä tuntuu hankalan hiostavalta suomalaisella iholla, on tämä kesäkuulta lokakuun lopulle kestävä ajanjakso tuiki tärkeä gambialaisperheiden toimeentulolle. Tänä aikana kaikki, joilla on mahdollisuus vähänkään mitään viljellä, kasvattavat maapalstoillaan bataatin kaltaista cassavaa, riisiä, maapähkinöitä, papuja, maissia, salaattia, kevätsipulia, tomaattia, kurkkua ja minttua, jota täkäläiset lisäävät ataijaan eli vihreään teehen.
Valtiolta on mahdollista vuokrata viljelypalstoja. Työn hoitavat naiset.
Yksi kummallisuus on, että perunaa ja porkkanaa täällä ei juurikaan näy; ne tuodaan Gambiaan Euroopasta. Kasvuolosuhteista niiden viljely ei ainakaan olisi kiinni! Vihannesten lisäksi paikalliset istuttavat usein johonkin palstannurkkaan tai aidanviereen vielä joko appelsiini-, mango-, banaani- tai cashew-puita. Näistä cashew-puiden hedelmä kypsyy tosin jo touko-kesäkuussa, mutta torimyyntiin pähkinöistä päätyy vain pieni osa, eivätkä perheet itse raaski niitä syödä. Niistä maksetaan hyvä hinta, joten lähes kaikki cashew-pähkinät myydään ulkomaille.
Näissä sadekauden olosuhteissa ei viljelijöiden tarvitse kastelulla päätään vaivata - luonto hoitaa sen puolen säännöllisin välein saavista kaataen! Mutta kun maataloudessa ei koneita ole käytettävissä, riittää kylvämisessä, kitkemisessä ja sadonkorjuussa sen sijaan tekemistä.
Kerhotalon ympärillä on yli 6.000 neliön tontti. Siellä viihtyy lauma kanoja komean kukkonsa kanssa ja osa alueesta on viljelysmaana. Suomalaista 'tuontitavaraa' on oikealla näkyvä kateviljely.
Viljelypalstojen hoitoon osallistuu enemmän tai vähemmän koko perhe; lapsetkin vähintään pienempiään vahtimalla, jotta vanhemmat saavat työrauhan. Hedelmät, vihannekset ja juurekset hyödynnetään perheiden omaksi ravinnoksi tuoreeltaan, ja niitä perheet myyvät myös toreilla ja turuilla. Maissinjyvistä, maapähkinöistä ja pavuista riittää kuivatettuina toimeentuloa kuivallekin kaudelle.
Terveisin Heli Ojaniemi
Puuro kuin kaviaaria 1.11.2010
- Se on sama asia kuin jos suomalaiset söisivät kaviaaria joka päivä.
Mitä kummaa tällainen suuresti arvostettu, kallis ylellisyys on?
Se on puuroa: kauraa, neljää viljaa, mitä tahansa täysjyväpuuroa.
On hauskaa kuunnella Maire Martikaista, kun hän kertoo suomalalaisten puurohiutaleiden menestysmarssista Gambiassa. Olipa kyseessä pieni lapsi, raavas työmies tai sairaalan potilas, puuroaterian hyvät vaikutukset näkyivät nopeasti.
- Riemu oli valloillaan, kun saatoimme kertoa, että herkkua on tulossa lisää seuraavassa kontissa, Maire muistelee.
- Suklaapuuro ei kerhon lapsille maistunut, mutta kaurapuurokipon pohjalta kaavittiin viimeisetkin rippeet.
Suklaapuuron maku oudoksutti kerholaisia eikä siitä tullut suurta menestystä. Toisin kävi, kun pöytään kannettiin täsyjyväpuuroa: neljää viljaa ja kauraa. Se on niin lasten, työmiesten kuin klinikoiden potilaidenkin elämäneliksiiriä.
Puurohiutaleista pääsivät osallisiksi paitsi perheet Senegalin rajalla sijaitsevia syrjäkyliä myöten myös sairaalat, joista on jo ehditty kysellä, voitaisiinko ’ihmelääkettä’ saada lisää. Potilaat ovat vahvistuneet, voivat paremmin ja paranevat. Työmiehet tulevat kertomaan, että he jaksavat tehdä paljon enemmän töitä, kun syövät puuroa.
Koska ’viidakkopuhelin’ toimii Gambiassa tehokkaasti, kerholle ilmestyy päivittäin puurosta kuulleita ihmisiä hakemaan omaa pakettia.
Helmikuussa lähteneeseen konttiin pakattiin Ravintoraision lahjoittamia hiutalepaketteja 2.000 kilon verran ja lisälahjoituksen turvin uusi kontti vie mukanaan 7.000 kiloa ja lisää saadaan tarpeen mukaan.
Proteiini puuttuu ravinnosta
Gambialaisten pääasiallinen ravinto on valkoinen riisi, jota tuodaan maahan USA:sta ja Aasiasta Thaimaata ja Kiinaa myöten. Kotimaista riisiä ei ole tarpeeksi ja se on kallista: gambialaisen keskipalkka on 1.500 – 2.000 dalasia (50 – 67 €) kuukaudessa ja 50 kilon riisisäkki maksaa 700 dalasia (23-24 € ).
Eikä työtä ole kuin harvoilla ja valituilla, esimerkiksi hotelleissa. Työaikalakia ei ole, joten työpäivä voi jatkua miten pitkään tahansa.
Perinteisten, kuivuutta kestävien lajien viljelemistä olisi mahdollista elvyttää, mutta urakan vaatimaa motivaatiota puuttuu.
Riisi, jota syödään rasvaisen, öljypohjaisen kastikkeen kanssa, täyttää vatsan, mutta ravintoarvo on huono. Kastikkeeseen laitetaan mm. paistettuja ruotoisia pikkukaloja, suolaa, chiliä ja sipulia, ja se aiheuttaa vatsavaivoja, koska kuidut puuttuvat.
Myös uskomukset rajoittavat ruokavaliota: tomaattia ei voi syödä, koska siemenet alkavat kasvaa vatsassa.
- Yritämme itse näyttää esimerkkiä syömällä tomaatteja. Paras esimerkki on tietysti aina paikallinen henkilö eli meidän tapauksessamme ennakkoluuloton tomaatinsyöjä rummuntekijä Landin.
Maarit Kosmaa
Krisin taulut puhuvat kansainvälistä kieltä 5.10.2010
Taidokkaat ja kauniit gambialaiset hiekkataulut ovat päätyneet MMK:n kautta jo monen suomalaisen seinälle. Hillityt, maanläheiset värit - musta, valkoinen, harmahtava, ruskean ja beigen eri sävyt – sopivat suomalaiseen silmään.
Gambialaisten naisten arki elää Krisin hiekkatauluissa, joita MMK:lla on myynnissä.
Aiheet kertovat gambialaisesta arjesta - usein Gambian naisten arjesta, kuten voi päätellä taulujen nimistä: Äiti ja lapsi, Vedenkantaja ja Maankuokkija.
Taiteilija on kolmikymppinen Kris, jolla on pieni työpaja Brikamassa, noin viiden kilometrin päässä Busumbalasta.
Ulla Pyysalo sai nähdä omin silmin, miten Krisin hiekkataulut syntyvät.
Hiekkatauluja tekevät Gambiassa monet taiteilijat, mutta kaikilla heillä on yksilöllinen tyylinsä.
Kris värjää tauluissa käyttämänsä hiekan luonnonväreillä. Taulun tekeminen käynnistyy kuvan piirtämisellä pohjaan, jonka jälkeen kuvioihin sivellään liimaa ja siihen ripotellaan hiekkaa ja ylimääräinen ravistellaan pois. Näin edetään piirrosalueelta toiselle väri väriltä.
Kris myy taulujaan työpajansa lisäksi markkinoilla, joista suurimmat ovat hänen kotikylänsä Brikaman puumarkkinat..
Maarit Kosmaa
Kaunista silmille ja korville 26.4. 2010
Sekä näkö- että kuuloaisti saivat yhtäläisesti nautintoa Pikkupalatsissa järjestetyssä Merikanto-konsertissa, jossa esiintyivät mezzosopraano Mirja Rantanen, 40-vuotista taiteilijantaivaltaan juhlinut baritoni Reino Turunen säestäjänään Marjatta Hannula.
Marjatta Hannula (vas.), Mirja Rantanen ja Reino Turunen palkitsivat yleisön ylimääräisellä esityksellä.
Huolella ja alkuperäistä asua ja jokaista yksityiskohtaa kunnioittaen entisöity Pikkupalatsi on Tampereen pieni helmi - oli sanonta kuinka kliseinen tahansa. Kun sen täyttää kaunis musiikki, ei ole ihme, että konsertin liput myytiin hetkessä loppuun.
Musiikkinautinnon lisäksi yleisö sai elävän ja kiinnostavan tietopaketin Pikkupalatsin historiasta ja entisöintityön vaiheista.
’Rannalle’ jääneiden ei tarvitse kuitenkaan surra. Konsertti toteutetaan uudestaan Helatorstaina.
Maarit Kosmaa
Matkamuistoja klinikalta ja meren ääreltä 9.5.2010
Lukutaitoa ei kukaan voi ottaa sen oppineelta pois. Laskutaidon omaksunutta ei petetä kaupoissa. Siinä perusresepti parempaan elämänhallintaan.
Ja lapset ovat lapsia kaikkialla, innostuvia, vastaanottavaisia ja opinhaluisia. Niin kuin esimerkiksi Buba, kunhan ongelma ensin selvitettiin.
11-vuotias Buba istui kerholuokassa
arkana ja syrjäänvetäytyvänä eikä
Paikallisen virkamiehen myötävaikutuksella Buba pääsi tutkimuksiin silmäklinikalle. Jo automatka toiselle paikkakunnalle oli Buballe käsittämätön elämys, jännittävä ja pelottava. Vastaan tuli vieraita ihmisiä ja Buban mittapuun mukaan hienoja, suuria huoneita, kummallisia laitteita ja taulu, josta piti katsoa erikokoisia E-kirjaimia.
Klinikalla käynti automatkoineen,
valkotakkisine lääkäreineen ja kummallisine laitteineen oli mahdollisimman
kaukana kotikylän arjesta. Kyllä se pelottaa isompaakin miestä...
Sitten saatiin diagnoosi: ’lazy eye’, laiska silmä.
Kului muutamia päiviä ja sitten Buba sai sovittaa päähänsä silmälasit. Muiden lasten virnuilu sammui kiistämättömään faktaan: Buba on kylän ensimmäinen poika, jolla on silmälasit! Ei mikään vähäinen juttu.
Kylän ensimmäinen poika,
jolla on silmälasit!
Nyt Buba näkee ja voi oppia lukemaan ja laskemaan.
Siinä tapahtumien aikaan Busumbalassa vapaaehtoistyössä olleen Ulla Pyysalon paras matkamuisto.
Käsityökurssi alkoi neulaan tutustumalla
Ritva Yli-Öyrälle pala Gambiaa saapui Ullan mukana: Busumbalan käsityökurssilaisten opettajalleen ompelemiin kanavatöihin oli tallentunut ominaishaju, joka on säilynyt muistoissa viime marraskuisesta matkasta lähtien.
Se on sekoitus mausteiden, maaperän ja naisten käyttämän pyykkipulverin - koko gambialaisen elämänmuodon - moninaisia sävyjä.
Se palauttaa mieleen myös hienon, koko ajan ilmassa leijuvan hiekan.
- Hiekka tulee Saharasta tuulten mukana ja se pyörii auton renkaiden alla samalla lailla kuin kevyt pakkaslumi.
Ensimmäiselle käsityökurssille Busumbalan naiset olivat valinneet joukostaan oppilaiksi Lalan, Kaddyn, Maman ja Sallyn. Liikkeelle lähdettiin todella alusta, sillä neulat ja sakset – muista käsityötarvikkeista puhumattakaan - olivat kurssilaisten käsissä ensimmäistä kertaa. Lukutaidon puuttuminen edellytti ohjeiden piirtämistä pahvitauluille.
Ompelukurssilaiset lähettivät
opettajalleen Ritvalle tuliaisiksi valmistamiaan kanavatöitä.
- Naiset ovat koko ajan kiinni töissään. Tavallisen arjen pyörittäminen on heille kokopäivätyötä. Heillä on paljon lapsia, ruuan etsintään menee päivittäin runsaasti aikaa eikä perjantainen lepopäivä ole lepopäivä naisille.
Matka meren rantaan
Marjatta Muilun toinen Gambian matka ajoittui alkuvuoteen eikä päällimmäistä muistoa tarvitse hänenkään kauaa miettiä.
Busumbala sijaitsee noin 10 kilometrin päässä meren rannasta. Meille se ei ole pitkä matka, mutta kyläläisille tavoittamaton määränpää. Äidit ja lapset eivät olleet koskaan nähneet merta. Kunnes lähdettiin retkelle.
Ensin rantaleikit, sitten vesileikit, joihin uskaltautuminen vaati vähän kuivaharjoittelua.
Ensituntumaa vesielementtiin on turvallista hankkia yhdessä.
- Rannalle päästyämme riemu oli aivan käsittämätöntä. Kun kotikylässä näkee vain vastapäisen talon savitiiliseiniä, hiekkakujia ja joskus kuravelliä, suuren veden näkeminen oli valtava elämys. Lapset leikkivät matalassa rantavedessä ja äiditkin innostuivat kahlaamaan, Marjatta muistelee.
Pistetäänpä välillä tanssiksi.
Vaikka enemmistön elämä on Gambiassa aineellisesti vaatimatonta ja toimeentulo niukkaa, Marjatan muistoissa ovat päällimmäisenä ihmisten iloisuus ja ystävällisyys, jolla he ottivat vieraat vastaan kodeissaan.
- Missään en myöskään pelännyt, vaan tunsin oloni koko ajan turvalliseksi.
Ja vaikka yhteistä kieltä ei ollut, asiat sujuivat: pienet nyrkit mukin muotoon päällekkäin ja asia oli selvä, janotti ja mentiin yhdessä poikkeamaan vesiastialla.
Maarit Kosmaa
Mangot säilykkeiksi ja tontti kasvimaiksi 30.4.2010
Kun kolme suomalaisnaista kertaa joukolla Gambian kokemuksiaan, lasten kouluttamisen lisäksi palataan moneen kertaan naisten asemaan ja valistukseen, jota he tarvitsevat esimerkiksi ravintoasioista ja terveydenhoidosta, mm. perushygieniasta.
Vuosikymmenten saatossa on kadonnut tieto vanhoista, kuivuutta kestävistä viljelykasveista, jotka ottivat kosteuden yöilmasta eikä kastelemiseen tarvinnut käyttää vähiä vesivaroja.
Nykyään vettä kuluu valtavasti riisin ja valkoisen viljan viljelemiseen. Ja koska ihmiset eivät ole perillä ravintoarvoista, he kuorivat riisin.
Busumbala on kaupunkimainen yhteisö, jossa asuintalot sijaitsevat korttelipihan, compoundin, ympärillä.
Miesten perinteisiin tehtäviin on kuulunut mm. metsästys, mutta kaupunkiyhteisössä siihen ei ole mahdollisuuksia. Villieläimet on myös paljolti tapettu. Ritva Yli-Öyrä muistaa nähneensä matkallaan vain yhden oravan.
Busumbalan kerhotalon ympärillä on 6.000 neliön tontti, jolla kasvaa runsaasti mangopuita. Hedelmät on vastaisuudessa tarkoitus säilöä, jotta ruokavalioon saataisiin monipuolisuutta. Toukokuun lopulla perille saapuvassa laivakontissa on mm. mehumaijoja, Atamonia ja hillosokeria, joiden avulla päästään alkuun.
Kerhotalon ympärillä
on n. 6.000 neliön tontti, jonka varalle on paljon suunnitelmia: mangosadon
jalostaminen mehuksi ja hilloksi, perheille kasvimaita, joita
puutarhuri on jo alkanut muokata. Jonain päivänä tontilla kasvatetaan
myös helmikanoja.
Kerhotalolle on myös palkattu puutarhuri muokkaamaan kasvimaita kyläläisten käyttöön. Tilaa on niin maapähkinän, kassawan, makeiden perunoiden kuin vesimelonien viljelemiseen. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös siementen kylväminen ja kasvimaiden valvonta.
Ensisijainen tavoite on saada lapsille ravintoa, tulevaisuudessa tuotteita toivottavasti riittää myytäväksikin. Suunnitelmissa on myös kompostoinnin ja viljelyn opettaminen kyläläisille.
Hedelmillä saadaan monipuolisuutta ruokavalioon, joka nykyisellään perustuu valkoiseen riisiin.
Gambiassa ei ole myöskään luonnonrikkauksia. Työtä tarjoaa yksi maapähkinätehdas, 1-2 miehen käsityöverstaat ja hotellit. Sekä miehiä että naisia näkee myös torimyyjinä. Yksi ansaitsemismahdollisuus olisi kalastaminen, mutta sitä vaikeuttaa ulkomaalaisten rannikolla harrastama ryöstökalastus.
Tulevaisuuden suunnitteleminen on vaikeaa oloissa, joissa ei tiedä, onko seuraavana päivänä työtä.
Maarit Kosmaa
Kontti lähti kohti Gambiaa 30.4.2010
Kun huhtikuun puolessa välissä Suomesta kohti Gambiaa lähtenyt laivakontti saapuu toukokuussa perille, sen järeät ovet avaava näkee ensimmäiseksi suurella lavalla varustetun pakettiauton.
Lähempi tarkastelu osoittaa, että auton lava, alunen ja kontin jokainen neliösenttimetri on pakattu täyteen mehumaijoja ja Atamonia, kattiloita, työkaluja, puutavaraa, vaatteita, sairaalatarvikkeita ja pyörätuoleja, patjoja, huopia, vaatteita, jalkineita, aurinkovarjoja, tuoleja, pöytiä, koulutarvikkeita, puurohiutaleita, leluja, kynttilöitä...
Lea Järvinen ja Marjatta Muilu
pakkasivat mukaan myös pyörätuoleja ja monenlaisia sairaalatarvikkeita.
Mukaan mahtui myös kymmeniä laatikoita erilaisia tekstiilejä, joita Busumbalan ompelukoulutusta saaneet naiset voivat hyödyntää esimerkiksi kassien valmistamiseen, kunhan taidot karttuvat.
Lahjoituksina saatuja tarvikkeita luetteloitiin ja pakattiin talkoovoimin Toijalassa sijaitsevan Teriskodin varastoissa vuodenvaihteen molemmin puolin suomalaisella huolellisuudella. Tavarat laskettiin yksin kappalein ja määrät merkittiin tarkasti tarralappuihin laatikoiden kylkiin, jotta matka ei pysähtyisi epätarkkoihin tietoihin.
Kenenkähän avuksi päätyy
Marjatta Muilun pitelemä vasara? Ulla Pyysalo kirjaa ylös isot
ja pienet lahjoitukset.
Kontti valmiina matkaan. Täältä
tullaan Gambia!
Jos Teriskodin miesten kontin pakkaamiseen rutinoituneet kädet ja tilaa arvioivat silmät eivät olisi olleet auttamassa, voi hyvin olla, että nostelisimme vieläkin laatikoita sisään ja ulos – mikäli olisimme jaksaneet.
Maarit Kosmaa