Auta meitä auttamaan.

Tutustu eri tukimuotoihin! Uutena erillisenä projektina aloitamme köyhän Sambuyan kylän auttamisen. Alla listattujen mahdollisuuksien lisäksi voit ottaa kummilapsen, jonka koulunkäyntiä tuet säännöllisesti. Lue kummilapsen ottamisesta kohdasta Kummitoiminta.

Poliisihallitus on myöntänyt MMK. Maailma, me kaikki ry:lle rahankeräysluvan päätösnumerolla 2020/2010/3229. Rahankeräyksen toimeenpanoaika 30.11.2010 - 29.11.2012 ja toimeenpanoalue Pirkanmaan maakunta.

Haluatko sitoutua 5-10 eurolla kerran kuussa?
Tervetuloa tukikerhoon!

MMK ry:n Gambian Busumbalan kylän päiväkerho auttaa varattomien perheiden lapsia. Toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi olemme vuokranneet vuonna 2009 oman kerhotalon, joka sijaitsee suuressa puutarhassa hedelmäpuiden keskellä. Talon turvallisuudesta huolehtii vartija ja puutarhan kunnossa pidosta puutarhurimme.

Olemme onnellisia uudesta tilasta, sillä lasten päiväkerhon lisäksi saatoimme aloittaa kylällä naisten käsityöpiirin, opettaa heitä ompelemaan ja jatkossa toivomme heidän ansaitsevan ruokarahaa perheilleen. Kaksi naisista opetteli kirjoittamaan oman nimensä ja he olivat siitä taidosta erittäin ylpeitä. Jos voimavaramme antavat myöden, syksyllä kerhoajan ulkopuolella talossa voidaan pitää myös aikuisten lukutaito-opetusta. Suuri osa kylän asukkaista on luku- ja kirjoitustaidottomia ja sen myötä heidän mahdollisuutensa parantaa perheensä asemaa ovat vähäiset.

Vaikka Gambiassa ei ole varsinaista nälänhätää, vähintään puolet lapsista menee joka ilta nälkäisinä nukkumaan. Monipuolisen vitamiini- ja proteiinipitoisen ravitsevan ruoan puute vaikuttaa lapsen kykyyn oppia, jaksaa ja kehittyä. Siksi ravinnon ja avun takaaminen jokaiselle lapselle on tärkeää.

Voidaksemme auttaa lapsia ja kyläläisiä, me MMK:ssa tarvitsemme apua. Tule mukaan työhön lasten ja perheiden tulevaisuuden parantamiseksi. Liity tukikerhoon! Etsimme tukijoita, jotka voisivat lahjoittaa 10 e/kk säännöllisesti kattamaan seuraavia kustannuksia:

  • kerhotilan ylläpito
  • gambialaisten työntekijöiden palkat
  • lasten opetus ja ruokailut
  • aikuisten opintoryhmien kulut

Tervetuloa työmme tukijaksi, kerro ystävillesikin mahdollisuudesta olla mukana luomassa uutta Busumbalan kylään!

MMK.Maailma, Me Kaikki ry tili nro 573475-237612.

[Ylös]

Kertalahjoitukset

Iloitsemme myös jokaisesta kertalahjoituksesta, jolla autat meitä auttamaan joko Busumbalassa tai uudessa alkavassa Sambuyan vene- ja nuotta projektissamme Sambuyanissa! Lue lisää: projekti Sambuya. Voit tukea toimintaamme myös sinulle sopivalla summalla liittymättä jäseneksi. Ilmoita meille nimesi ja sähköpostiosoitteesi/postiosoitteesi mikäli haluat vastaanottaa tiedotteitamme.

MMK.Maailma, Me Kaikki ry tili nro 573475-237612.

[Ylös]

Gambialaiset myyntituotteet

Tuotteita on myytävänä yhdistyksen erilaisissa tapahtumissa ja Leena-Kaarina Nylund on perustanut pysyvän peräkamariputiikin osoitteeseen Alasenkatu 3 B 42 (Kaukajärven Annalassa). Voit ottaa yhteyttä joko sähköpostitse leena-kaarina.nylund at mosse.fi tai puhelimitse 050-3440 584.

Tutustu tuotteisiin tästä

[Ylös]